|
Live Design Oy perustettiin
keväällä 2000. Monet asiakassuhteemme ovat
kestäneet yrityksen alkumetreiltä asti, vanhimpien perustat
valettiin jo ennen toimiston perustamista. Pitkäjänteinen
yhteistyö mahdollistaa asiakkaan liiketoiminnan täydellisen
ymmärtämisen. Asiakkaidemme tiimeissä miehistöt
ovat saattaneet vaihtua useitakin kertoja, mutta pitkäaikainen
strateginen kumppanuus on mahdollistanut tuotteiden, yritysilmeen ja
markkinointiviestinnän johdonmukaisen kehittämisen.
Meillä on tapana sanoa, että
työskentelemme muotoilun toimialan sijaan asiakkaamme toimialalla.
Asiakasyrityksen tavoitteet ovat muotoilutoimiston tavoitteita ja hyvin
usein olemme olleet niitä myös asettamassa. Live!Designin
muotoilija on konsultti, joka tuo yrityksen tuotekehitykseen
käyttäjän näkökulman. Ulkopuolisia
neuvonantajia me emme halua olla. Tartumme töihin osana yrityksen
tuotekehitystä. Pitkät asiakkuudet kertovat sekä
luottamuksen että tulosten saavuttamisesta. Ylpeänä
esittelemme muutamia kumppaneita, joiden tuotteita ja toimintaa olemme
olleet kehittämässä.

|